sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Lepoa pääkopalle

Sanotaan, että lepo on hyvästä ja uni on yksi terveen elämän tukipilareita. Lomalla sen uskoo täysin. Elämä on varsin mukavaa, kun saa tehdä koko ajan asioita, joista nauttii ja nukkua, kun väsyttää.

Joululomalla valokuvasin, urheilin, luin, katsoin elokuvia ja sarjoja, kuuntelin musiikkia, tapasin ystäviä, nauttin luonnosta, lauloin, soitin pienoa, leivoin ja tein erilaisia ruokia. Niin ja tietysti nukuin paljon! 

Tuntuu kuin muutaman päivän aikana pää olisi kokenut täydellisen virkistymisen ja stressitaso nollaantunut. Vielä maanantai lomaa ja sitten kohti uuden vuoden tuomia haasteita ja seikkailuita. Oikeastaan odotan jo sitä, että pääsee kunnolla arkeen kiinni sillä mitä lähemmäksi töihin paluu tulee, alkaa ahdistaa. Oliko lomaa jopa liikaa? Viikko olisi riittänyt varmasti oikein mainiosti. Tämä sama kävi kesälomalla, kun olin putkeen neljä viikkoa pois töistä. Tämä täytyy muistaa tämän vuoden lomia suunnitellessa.

Liikaa lomaa, enemmän stressiä? Mikä on hyvä loman pituus? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti